Kotoa koululainen ponnistaa

Yliopisto-lehti 1/2009

Fritjof Sahlströmin ja hänen työtovereidensa tutkimuskohteena on todella mielenkiintoinen olento: pieni koulua aloitteleva lapsi. Tai oikeammin joukko lapsia, ruotsalaisia ja suomalaisia.

Tutkijat seurasivat viikon ajan kunkin koululaisen elämää perusteellisesti. He liikkuivat esikoululaisen tai koululaisen perässä paparazzeina koko päivän: videoivat ja äänittävät niin tunneilla, ruokatunnilla, välitunnilla kuin koulumatkalla. Kun lapsi palasi koulusta kotiin, perheet jatkoivat arkensa kuvaamista. Sama kuvio toistui jokaisena päivänä yhden viikon ajan.

Tehotarkkailussa olleet lapset olivat kuudesta kahdeksaan vuotta vanhoja. Lapset ja heidän perheensä tottuivat Sahlströmin mukaan olemaan kuvattavina, eivätkä yleensä antaneet kameran häiritä elämänmenoaan.

— On hetkiä, jolloin ihmiset tuntuivat sovittavan käytöstään siksi että heitä kuvataan. Mutta valtaosan ajasta elettiin niin kuin emme olisi siinä. Meille ei esitetty täydellistä perhettä, Sahlström vakuuttaa.

Pianoa pienemmät erot

Tutkijat eivät katsele videonpätkiä iltasadun lukemisesta tai kuuntele koulukaverusten käymiä keskusteluja huvikseen. Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa työskentelevän Sahlströmin projektissa yritetään ottaa selkoa siitä, miksi koulutus yhä periytyy.

Videolle odotetaan tallentuvan ne jokapäiväiset pikkurutiinit, jotka kasautuessaan takaavat sen, että koulutettujen vanhempien lapset pärjäävät paremmin koulussa kuin vähemmän koulutettujen.

— Niin tapahtuu vielä siitäkin huolimatta, että pyritään ottamaan huomioon lasten kyvyt ja mitattu älykkyys, Sahlström sanoo.

Ruotsissa puhutaan kodeista, joissa on kirjahylly ja piano. Ajatuksena on, että tällaisissa kodeissa lapset kuin ohimennen saisivat vanhemmiltaan valmennusta koulunkäyntiin.

Varhainen laskeminen, lukeminen ja kirjoittaminen preppaisivat lapset kouluopintoja varten.

Videonauhoilta on paljastunut kuitenkin monimutkaisempi kuva. Sahlström kumppaneineen ei ole vielä löytänyt eroja eri taustoista tulevien lasten välillä.

Sen sijaan he huomasivat, että kaikki tutkimuksessa mukana olleet lapset tekivät ”koulujuttuja” kaiken aikaa ja kaikkialla.

— Ei ole niin että kaveripiiri olisi sosiaalista elämää, koulu akateemisuutta, perhe turvallisuutta. Kaikki nämä kietoutuvat toisiinsa.
Lapset harjoittelevat keskenään englannin sanoja. Matkalla uimaan he kilpailevat siitä, kuka osaa eniten matematiikkaa. Illallisella äidit kyselevät matemaattisia pulmia.

— Lasten keskinäisissä tilanteissa opetetaan odottamattoman paljon, Sahlström kertoo.

Mutta etsittyjä eroja eri taustoista tulevien lapsien välillä ei löytynyt. Sahlström arvelee, että heidän tutkimuksessaan on niin pieni joukko lapsia, että eroja on vaikea saada esiin. Ne ehkä ovat luultua hienovaraisempia.

Vanhempien tutkinnot takataskussa

Perhetaustan erot ovat tulleet esiin laajoissa tilastollisissa tutkimuksissa. Suomen Pisa-hehkutuksen yhteydessä kerrotaan aina myös se, että menestys on saavutettu harvinaisen tasa-arvoisella koululaitoksella. Perheen sosioekonominen tausta vaikuttaa testituloksiin vähemmän kuin muissa teollisuusmaissa.

Silti taustan vaikutus näkyy koulutuksen jokaisella portaalla. Korkeakoulutukseen päätyvät Turun yliopiston professori Osmo Kivisen ja työtovereiden mukaan kahdeksan kertaa todennäköisemmin korkeakoulutetun vanhempien lapset kuin ne, joiden vanhemmat eivät ole käyneet korkeakoulua.

Porrasta alempana lukiossa toistuu sama ilmiö. Helsinkiläisten nuorten tutkintojen suorittamista tutkinut Timo Kauppinen Stakesista sai selville, että korkeakoulutettujen lapsista yhdeksän kymmenestä suoritti keskiasteen tutkinnon ja melkein kaikki nimenomaan ylioppilastutkinnon.

Sen sijaan enintään perusasteen koulutuksen saaneiden vanhempien lapsista vain vähän yli puolet suoritti ylipäätään jonkin keskiasteen tutkinnon.

Hyvistä lukioista puolestaan tekee hyviä se, että ne ovat korkeasti koulutettujen vanhempien lasten kasaumia.

Opetushallituksen tutkijan Jorma Kuuselan mukaan Helsingin lukioiden keskimääräisestä menestyksestä ylioppilaskirjoituksissa vanhempien koulutustaso selitti 75 prosenttia.

Poika poikaa vastaan

Kaikesta huolimatta sosiaaliseen taustaan liitetyt koulutuserot eivät välttämättä tunnu kiinnostavan niin paljon kuin vaikka pokien ja tyttöjen suorituserot.

Koulumenestyksen sukupuolierot pääsevät useammin otsikoihin. Tätä on Helsingin yliopiston kasvatustieteen professorin Elina Lahelman mukaan helpompi katsoa tilastoista, mutta se on myös ideologisesti helpompi ero.

Sanotaan, että koulu on tehty tyttöjä varten. Todisteena on se, että tytöt saavat parempia arvosanoja kuin pojat ja lukiolaisistakin 57 prosenttia on tyttöjä. Kasvaessaan tytöt sitten lopulta naisistavat yliopistotkin.  

Lahelma on usein tyynnytellyt huolta poikien tyttöjä huonommasta koulumenestyksestä. Hän muistuttaa, että lukio ei ole mitenkään tyttöistynyt, sillä heitä on ollut enemmistö jo 1940-luvulta lähtien. Myös yliopistojen naisenemmistö on peräisin 1980-luvulta, eikä siis ole mikään uusi asia.

Lahelman mukaan koulutodistuksilla ei ylipäätään ole niin dramaattista merkitystä jatko-opintoihin pääsyyn kuin usein luullaan. Ja pojille vielä vähemmän kuin tytöille. 

— Miesten ja naisten koulutusurat peruskoulun tai lukion jälkeen erkanevat vahvasti. Tytöt hakeutuvat tyttöjen aloille, pojat poikien aloille.

He siis kilpailevat enemmän sukupuolen sisällä kuin keskenään. Miesenemmistöisille aloille on keskimäärin helpompi päästä sisään kuin nais-enemmistöisille aloille.

Lahelman mielestä pitäisi myös kysyä, keitä ovat ne pojat jotka eivät menesty koulussa.

— He eivät niinkään ole keskiluokan akateemisesti koulutettujen perheiden vesoja. Sosiaalisella taustalla saattaa olla paljon suurempi merkitys kuin sukupuolella, Lahelma arvioi.

Tietyt maskuliinisuuden ihanteet yhdistettynä tiettyyn yhteiskuntaluokkaan voivat suorastaan sabotoida koulunkäyntiä. Tällainen yhdistelmä vallitsee joissakin alhaisen sosiaalisen taustan lähiökouluissa, joissa urheilusankaruus ja kovan kundin maine saattavat olla arvostetumpia kuin se, että pärjää koulussa.

— Oppilaskulttuurilla on tavaton merkitys. Erityisesti pojille on väliä, onko koulumenestys sallittua vai saako siitä turpiin välitunnilla. Siksi erilaiset missiot, joissa pyritään antamaan poikien olla poikia, voivat olla joillekin pojille aika vaarallisia, Lahelma pohtii.

Toiset valitsevat, toiset joutuvat

Suomalaisessa samoin kuin ruotsalaisessa peruskoulussa tasa-arvo on ollut voimakas taustaideologia.

Nykyään tasa-arvoa haastavat uudet opit: valinnan vapauden lisääminen, erikoistuminen ja kilpailullisuus.

— Kouluvalinnat lisäävät koulujen eriarvoisuutta: joihinkin kouluihin pyritään, joihinkin kouluihin joudutaan. Alhaisista sosiaalisista taustoista ja nimenomaan maahanmuuttajataustaustoista joudutaan helpommin kouluihin, joista keskiluokkaiset ja koulutetut vanhemmat haluavat lapsensa pois, Lahelma sanoo.

Piia Seppänen osoitti Turun yliopistossa tekemässään väitöskirjassa, että nimenomaan hyvin toimeen tulevat ja koulutetut vanhemmat pistävät lapsensa hakemaan suosituimpiin yläkouluihin.

Mahdollisuus valita koulu siten yhdenmukaistaa oppilaspohjaa tulojen, aseman ja koulutuksen mukaan toisin kuin asuinpaikkaan sidotut oppilasalueet.

Valikoinnin seurauksena perhetaustan merkitys voi entisestään vahvistua. Tutkimuksissa on huomattu koulukavereiden vaikutus arvosanoihin: menestyvien oppilaiden menestys säteilee myös luokkatovereille. Jos priimukset kasautuvat omiin kouluihinsa, niin vähemmät hyvät menettävät priimusten lisäpotkun opinnoilleen. Kaverivaikutus on näet havaittu etenkin niin päin, että matalampia arvosanoja saavat oppilaat hyötyvät enemmän välkyistä kavereista kuin välkyt toisistaan.

Oppilaskin on opettaja

Fritjof Sahlströmin mielestä lasten kykyä opettaa toinen toisiaan voisi käyttää enemmän hyväksi.

Ryhmätöissä lapset hakeutuvat kaltaistensa seuraan, jos saavat vapaasti valita: etevät keskenään ja heikommin pärjäävät keskenään, mikä myös näkyy arvosanoissa.

— On tietysti houkuttelevaa antaa lasten itse valita. Luulen kuitenkin, että saavutetaan paljon, jos opettaja tietoisesti antaa erilaisten lasten kohdata toisensa. Näin lapset voivat hyödyntää resursseja, joita toiset oppilaat tuovat mukanaan kouluun.

Mutta entä ne hyvät oppilaat? Poljetaanko heidän mahdollisuuksiaan kehittää kykyään täysimittaisesti?

— En tiedä varmasti. Mutta on yksi asia osata jotain ja toinen pystyä välittämään ymmärrys jollekin toiselle. Monet vanhemmat aliarvioivat tämän mahdollisuuden kehittyä, Sahlström sanoo.

Ei hullumpi idea. Kun norjalaisessa tutkimuksessa selvisi, että vanhemmat sisarukset ovat fiksumpia kuin nuoremmat, yksi selitys oli se, että esikoiset saavat opettaa nuorempiaan. Opettava oppii enemmän!

Jos koulut jakautuvat eri kasteihin, menetetään myös tilaisuus oppia elämään erilaisten ihmisten kanssa.

— Peruskoulu on ainoa aika, jolloin ollaan paljon sellaisten kanssa, jotka eivät ole täysin samanlaisia kuin itse. Näin ei ole korkeakoulutuksessa, perhe-elämässä eikä yleensä töissä, Sahlström muistuttaa.

Elina Lahelmalla ei ole vastaansanomista:
— Moniin muihin maihin verrattuna tasa-arvoinen koulu on vahvuuksiamme. Toivoisi että tasa-arvoa tuettaisiin eikä purettaisi koulujen voimakkaalla erikoistumisella.

Kommentoi artikkelia

Toimitus käy läpi kaikki kommentit ennen julkaisua. Kommentteja voidaan julkaista myös Yliopisto-lehdessä.

Voit käyttää tekstin joukossa yleisimpiä html-tageja (<i>, <b>, jne.).